Alkaa olla jälleen aika suojata marjat varkailta - tai tässä tapauksessa varkaalta, eli Niralta Sille ei riitä se, että se metsässä löytää mehukkaimmat mustikkamättäät, joiden päälle se rysähtää makaamaan ja alkaa ahmia marjoja, tai tulee vattupensaan alle ja ravistaa päälleen kypsät marjat. Ehei, se on laajentanut nyt makureviiriään koskemaan myös karviaiset!

Kerrankin on kesä, jonka jäljiltä näyttäisi olevan tulossa mukavasti karviaisia ainokaisesta pensaasta, joten tietenkin Nira on löytänyt tämän aarteen. Tänäkin aamuna se oli suuresti hämmästynyt kun sitä komennettiin sylkäisemään pois (vielä) raaka karviainen suustaan. On se kumma, kun sille ei kelpaa nuo 10 mustaviinimarjapensasta, jotka se saisi huoletta tyhjentää .

Jatkuva helle on löystyttänyt myös kissat niin, etteivät ne enää jaksa hirveästi stressata Nirasta. Eivät ne siitä vieläkään suuresti tykkää, mutta nyt ne eivät myöskään koe sitä hirvittävänä uhkana.

Nipsu on löytänyt ikkunalaudan makoilupaikaksi helteellä

Näin se on taas aika vierähtänyt. Tällaisilla lämpimillä ilmoilla on aivosolut sen verran pehmenneet, ettei ole jaksanut mitään blogailla. Koirat (ja kissat) ovat kaikki edelleen erinomaisen paljon elossa. Koiria ei tarvitse edes nähdä, kun niiden läähätyksen kuulee kaukaa.
Nira on viksuna tyttönä tajunnut aikaa sitten, että alakerrassa kannattaa nukkua, kun siellä on huomattavasti viileämpää kuin yläkerrassa. Sama koskee myös autotallia. Jos autotallin ovi jätetään auki, niin Nira käy sinne lattialle makaamaan ja likaantumaan.

Kuumuus on vain asennekysymys

Juhannuksena tuli sitten kylmäsavustettua koiraa, ihmistä ja kissaa, kun avokki päätti polttaa takasta roskat. No eihän se takka mitään tietenkään kylmänä vetänyt ja kämppä täyttyi sakeasta savusta. Eniten savua oli tietenkin pannuhuoneessa ja saunassa. Voitte arvata minne Nira kiipesi lämmittelemään, kun savu oli sakeimmillaan...saunan lauteille. Mä meinasin pyörtyä, tukehtua ja sokaistua kun tyttöä sieltä hätyyttelin pois, mutta neiti ei tuntunut olevan moksiskaan.

Kun edellistalven lumi romautti tikkaat irti seinästä, kesti hetken aikaa päästä katolle imurin kanssa ja savupiipun peittävän pahvilevyn löytäminen. Näin meillä hoidetaan takan veto kesäisin, autetaan imurilla alkuun .

Paossa auringolta ja kärpäsiltä

Joitan hyvää näistä lämpöisistä ilmoista on ollut.. Nira on ollut rauhallinen nyt kohta 2-3 viikkoa .

Tuosta ampiaisen pistoinsidentistä Nira on ollut aivan vimmoissaan kaikista lentävistä hyönteisistä. Jopa luun jättää hetkeksi rauhaan, kun ryntää jonkun kärpäsen perään. Nira on selvästi julistanut sodan kaikille siivekkäille hyönteisille, mutta nähtäväksi jää, kantaako tuo sitten talven yli ja kultaako aika muistot .

Niran jälleen onnistuessa rikkomaan oman uima-altaan, käytössä oli pari päivää väliaikainen ratkaisu, joka vuoti kuin seula, mutta se ei tyttöä haitannut .

Ei se veden määrä, vaan se asenne!

Avokki oppi kerrasta välttää tiettyä lenkkiä, joka kulkee pellon laitaa pitkin. Laidassa on oja, josta onkin mukava käydä pyörimässä pellolla. Erinomaisen kätevä ja nopea keino saada ihan uuden värinen hoffi. No tämän jälkeen suunnataankin yleensä suo-ojaan, jossa tämä harmaan-ruskea väri vaihtuukin pirteän vihreään .

Poikamainen hymy

Remy, meidän perheen prinsessa ei moisista ojasukelluksista välitä ja pyrkii kaikin keinoin välttämään tassujen kastelemista ja yrittääkin nenä pitkänä kurkottaa ojan reunalta juotavaa. Yleensä tämä kuivana pysyminen epäonnistuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Nira kömpii ojasta ylös ja ravistaa itsensä kuivaksi Remyn välittömässä läheisyydessä .

Päivät on edenneet varsin verkkaisesti, minä töissä käydessäni ja avokin juuri aloittaessa kesäloman (lomat on laiskoja varten!).

Nira kun on saanut luun pariin otteeseen ulos, ei sitä tietenkään syö, vaan vipottaa häntä suorana piiloittamaan sen. Tätä se teki ihan pennusta asti ja kävi sitten muutama tunti myöhemmin hakemassa luun piilosta. Nira muuten harrasti samaa naapurin luona, jossa koira oli jättänyt omia luitaan ympäri pihaa; Nira noukki luut ja kävi piilottelemassa niitä . Dogs...

Näin on kesän ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) ampiaisen pisto koettu. Parvekkeella on pörrännyt jos jonkin näköistä siivekästä viime aikoina ja kun olin alakerrassa siivoamassa, alkoi parvekkeelta kuulua armoton jyminä ja pauke. Kun sitten tukka putkella ryntäsin yläkertaan, Nira katseli vihaisena lattianrakoihin ja tassulla hieroi naamataulua.

Eipä tarvinnut kauaa koiraa tutkia kun huomasin pienen reiän silmäkulmasta n. 1 cm kuonoon päin ja sitten jo tungettiin pari kyytablettia neidin kurkusta alas.

Kun ampiainen pistää tai kyy puree - SEY:n sivuilta

Oi mä olen niin heikkona...hoivatkaa mua

Muutaman minuutin kulutta tuohon pistokohtaan nousi peukunpään kokoinen patti, mutta tunnin kuluttua sekin oli jo tasoittunut. Näin melkein sairaanhoitajana olin jo mittaamassa tytön pulssia, laskemassa hengitystaajuutta, rullaamassa verenpainemittarin mansettia hännän ympärille ja muutenkin valmistautunut elvytykseen.

Moisesta tyttöni kiusaamisesta menin istumaan parvekkeelle vahtimaan, ja sieltä ikkunankarmin alta löytyi ampiaispesä. Vaikka olenkin suuri eläinten ystävä, enkä tee pahaa kuin vertaimeville ötököille, niin nyt kyllä sai tuo pesä kyytiä...rrrkele!

Jostain syystä nyt on Nirakin parina päivänä jo vaikuttanut olevan kuumissaan, kun on useampaan kertaan tullut laahustamaan ihan viereen, eikä tapansa mukaan ravannut ympäri metsää. Remy taas on oppinut sen, että kun kaulassani roikkuu kamera, on syytä hakeutua saman tien varjoisaan paikkaan lepäämään aina kun pysähdyn pidemmäksi aikaa kuin 10 sek.

Silmäilyä lähietäisyydeltä

Jotenkin valokuvauksesta on helppo innostua kun on kunnon välineet. Ei tarvitse miettiä onko kuvassa syvyysterävyyttä vai ei, tosin koirista mitään kaukokuvia ei taida tulla ennen kuin saan hankittua uuden zuumailuputken.

Nira on myös osoittanut taitonsa etsiä luonnosta meheviä juuria. Tyttö innostui tänään metsälenkillä kaivamaan mehukkaan juuren jäkälämättään alta. Tytölle ei ole ilmeisesti mitään väliä sillä onko aine johon nenä tungeetaan päälakea myöden, lunta, vettä vai turvetta.

Mä kuulin selvästi juurakon kasvua täältä...

Se on kyllä pelastus, että hoffin turkis on ilmeisen itsepuhdistuvaa (paitsi kun kyseessä on muta). Ei tarvitse kaivaa nitrosuihketta rintataskusta aina kun tyttö heittäytyy ojaan ja sieltä kanervikko-jäkälikkö-kävykkö-männynneulastoon pyörimään. Vaikka tytöä onkin tämän operaation jälkeen täysin mahdotonta erottaa maastosta mikäli pysyy paikoillaan, ei kestä montaa minuuttia kun roskat ovat karisseet karvoista.