Elämäni myyränä

Jostain syystä nyt on Nirakin parina päivänä jo vaikuttanut olevan kuumissaan, kun on useampaan kertaan tullut laahustamaan ihan viereen, eikä tapansa mukaan ravannut ympäri metsää. Remy taas on oppinut sen, että kun kaulassani roikkuu kamera, on syytä hakeutua saman tien varjoisaan paikkaan lepäämään aina kun pysähdyn pidemmäksi aikaa kuin 10 sek.

Silmäilyä lähietäisyydeltä

Jotenkin valokuvauksesta on helppo innostua kun on kunnon välineet. Ei tarvitse miettiä onko kuvassa syvyysterävyyttä vai ei, tosin koirista mitään kaukokuvia ei taida tulla ennen kuin saan hankittua uuden zuumailuputken.

Nira on myös osoittanut taitonsa etsiä luonnosta meheviä juuria. Tyttö innostui tänään metsälenkillä kaivamaan mehukkaan juuren jäkälämättään alta. Tytölle ei ole ilmeisesti mitään väliä sillä onko aine johon nenä tungeetaan päälakea myöden, lunta, vettä vai turvetta.

Mä kuulin selvästi juurakon kasvua täältä...

Se on kyllä pelastus, että hoffin turkis on ilmeisen itsepuhdistuvaa (paitsi kun kyseessä on muta). Ei tarvitse kaivaa nitrosuihketta rintataskusta aina kun tyttö heittäytyy ojaan ja sieltä kanervikko-jäkälikkö-kävykkö-männynneulastoon pyörimään. Vaikka tytöä onkin tämän operaation jälkeen täysin mahdotonta erottaa maastosta mikäli pysyy paikoillaan, ei kestä montaa minuuttia kun roskat ovat karisseet karvoista.