Tuosta ampiaisen pistoinsidentistä Nira on ollut aivan vimmoissaan kaikista lentävistä hyönteisistä. Jopa luun jättää hetkeksi rauhaan, kun ryntää jonkun kärpäsen perään. Nira on selvästi julistanut sodan kaikille siivekkäille hyönteisille, mutta nähtäväksi jää, kantaako tuo sitten talven yli ja kultaako aika muistot .

Niran jälleen onnistuessa rikkomaan oman uima-altaan, käytössä oli pari päivää väliaikainen ratkaisu, joka vuoti kuin seula, mutta se ei tyttöä haitannut .

Ei se veden määrä, vaan se asenne!

Avokki oppi kerrasta välttää tiettyä lenkkiä, joka kulkee pellon laitaa pitkin. Laidassa on oja, josta onkin mukava käydä pyörimässä pellolla. Erinomaisen kätevä ja nopea keino saada ihan uuden värinen hoffi. No tämän jälkeen suunnataankin yleensä suo-ojaan, jossa tämä harmaan-ruskea väri vaihtuukin pirteän vihreään .

Poikamainen hymy

Remy, meidän perheen prinsessa ei moisista ojasukelluksista välitä ja pyrkii kaikin keinoin välttämään tassujen kastelemista ja yrittääkin nenä pitkänä kurkottaa ojan reunalta juotavaa. Yleensä tämä kuivana pysyminen epäonnistuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Nira kömpii ojasta ylös ja ravistaa itsensä kuivaksi Remyn välittömässä läheisyydessä .

Päivät on edenneet varsin verkkaisesti, minä töissä käydessäni ja avokin juuri aloittaessa kesäloman (lomat on laiskoja varten!).

Nira kun on saanut luun pariin otteeseen ulos, ei sitä tietenkään syö, vaan vipottaa häntä suorana piiloittamaan sen. Tätä se teki ihan pennusta asti ja kävi sitten muutama tunti myöhemmin hakemassa luun piilosta. Nira muuten harrasti samaa naapurin luona, jossa koira oli jättänyt omia luitaan ympäri pihaa; Nira noukki luut ja kävi piilottelemassa niitä . Dogs...

Näin on kesän ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) ampiaisen pisto koettu. Parvekkeella on pörrännyt jos jonkin näköistä siivekästä viime aikoina ja kun olin alakerrassa siivoamassa, alkoi parvekkeelta kuulua armoton jyminä ja pauke. Kun sitten tukka putkella ryntäsin yläkertaan, Nira katseli vihaisena lattianrakoihin ja tassulla hieroi naamataulua.

Eipä tarvinnut kauaa koiraa tutkia kun huomasin pienen reiän silmäkulmasta n. 1 cm kuonoon päin ja sitten jo tungettiin pari kyytablettia neidin kurkusta alas.

Kun ampiainen pistää tai kyy puree - SEY:n sivuilta

Oi mä olen niin heikkona...hoivatkaa mua

Muutaman minuutin kulutta tuohon pistokohtaan nousi peukunpään kokoinen patti, mutta tunnin kuluttua sekin oli jo tasoittunut. Näin melkein sairaanhoitajana olin jo mittaamassa tytön pulssia, laskemassa hengitystaajuutta, rullaamassa verenpainemittarin mansettia hännän ympärille ja muutenkin valmistautunut elvytykseen.

Moisesta tyttöni kiusaamisesta menin istumaan parvekkeelle vahtimaan, ja sieltä ikkunankarmin alta löytyi ampiaispesä. Vaikka olenkin suuri eläinten ystävä, enkä tee pahaa kuin vertaimeville ötököille, niin nyt kyllä sai tuo pesä kyytiä...rrrkele!

Jostain syystä nyt on Nirakin parina päivänä jo vaikuttanut olevan kuumissaan, kun on useampaan kertaan tullut laahustamaan ihan viereen, eikä tapansa mukaan ravannut ympäri metsää. Remy taas on oppinut sen, että kun kaulassani roikkuu kamera, on syytä hakeutua saman tien varjoisaan paikkaan lepäämään aina kun pysähdyn pidemmäksi aikaa kuin 10 sek.

Silmäilyä lähietäisyydeltä

Jotenkin valokuvauksesta on helppo innostua kun on kunnon välineet. Ei tarvitse miettiä onko kuvassa syvyysterävyyttä vai ei, tosin koirista mitään kaukokuvia ei taida tulla ennen kuin saan hankittua uuden zuumailuputken.

Nira on myös osoittanut taitonsa etsiä luonnosta meheviä juuria. Tyttö innostui tänään metsälenkillä kaivamaan mehukkaan juuren jäkälämättään alta. Tytölle ei ole ilmeisesti mitään väliä sillä onko aine johon nenä tungeetaan päälakea myöden, lunta, vettä vai turvetta.

Mä kuulin selvästi juurakon kasvua täältä...

Se on kyllä pelastus, että hoffin turkis on ilmeisen itsepuhdistuvaa (paitsi kun kyseessä on muta). Ei tarvitse kaivaa nitrosuihketta rintataskusta aina kun tyttö heittäytyy ojaan ja sieltä kanervikko-jäkälikkö-kävykkö-männynneulastoon pyörimään. Vaikka tytöä onkin tämän operaation jälkeen täysin mahdotonta erottaa maastosta mikäli pysyy paikoillaan, ei kestä montaa minuuttia kun roskat ovat karisseet karvoista.

Ja taas ehti vierähtää tovi jos toinenkin edellisestä blogauksesta, mutta tässä lyhyttä yhteenvetoa viimeajoista.

Koska päivät olivat jokin aikaa sitten varsin kuumat, koirien kanssa tuli vedettyä aika lyhyitä lenkkejä. Kun sitten vihdoin pilvet saapui, saapui myös ukkonen juuri silloin kun piti lähteä taas päivälenkki vetämään. Hetken aikaa piti miettiä lähteäkkö vai ei, kun tuo vanhempi herra on vähän pelkuri ukkosella (kipuaa yöllä sänkyyn viereen läähättämään).

...ihan tyhmää...

Kun ukkonen sitten tuntui menevän sivulta ohi, päätin lähteä tekemään mutkan. Kuten kaikki suunniteltu menee aina putkeen, niin meni tälläkin kertaa. Ukkonen lähti seuraamaan meitä, kulki sivulla, välillä pakeni pois päin ja muutenkin käyttäytyi kuin Nira metsälenkillä .

Remy sai kyllä isot propsit, kun ei jylinää hätkähtänyt kuin pari kertaa. Kevyesti kulki tassu ja välillä jopa pyrähdettiin Niran perässä syvemmälle metsään.

Hero of the hour

Koirat ovat ainakin viime päivinä olleet pirteämpiä kun on viileätä, mutta minä kyllä jo kaipaisin sitä kesää takaisin, joka meillä reilun viikon jo oli .

Eilen toteutui pitkään mietinnässä ollut koiratreffi lähes identtisen näköisen ja oloisen hoffin kanssa. Paikalle saapui Rapsu, n. 4.5v hoffineiti, jota Nira ei ole aiemmin nähnyt. Aluksi piti miettiä miten tuo tapaaminen järjestetään, ettei pihalle yhtäkkiä ilmesty vieras koira, mutta eipä siitäkään mitään tilannetta syntynyt. Koirat kohtasivat toisensa kytkettyinä, eikä kumpikaan lähtenyt ärhentelemään, vaan neidit laskettiin samantien irti.

Ei meil kiire oo, me vaan edetään rivakasti

Remy tuotiin sitten paikalle myös kytkettynä, eikä siinäkään nyt suurempaa ongelmaa ollut. Vanhan herran psykologiset kyvyt on varsin rajalliset, joten alku oli pientä ärinää ja murinaa. Mitään ongelmia ei syntynyt kunhan vaan piti huolen siitä, ettei Remy päässyt komentamaan Rapsua. Rapsu ei ollut pahemmin Remystä kiinnostunut, mikä alleviivaa vahvasti hoffien spesistisiä (rasisteja) piirteitä .

Ootko sä sä vai mä?

Koska päivä oli kuuma, niin käsissä oli varsin nopeasti kaksi märkää, mutaista/jäkäläistä/olkista/suokasvustollista hoffia. Pieniä epäilyjä heräsi kaksijalkaisten päässä siitä, antaako Rapsun omistaja enää ikinä Rapsun tulla meille kylään .

Kuumudesta huolimatta ötökät jaksoivat leikkiä varsin pitkään keskenään, vaikka Rapsulta tuntuikin loppuvan voimat/kiinnostus Niraa aikaisemmin ja Nira yritti sitten haukkumalla komentaa/agitoida Rapsua leikkiin. Ei ne vanhat vaan jaksa .

Kuin kaksi marjaa..