14
Aug

Small-Shark RC helikopteri

Written by: Tycho
Published on August 14th, 2010 @ 15:55:30 , using 236 words, 35 views

Pojalla ei voi olla koskaan liikaa leluja. Noin pari vuotta sitten näin lentokentällä myymälän ikkunassa pienen rc kopterin, joka jäi minua kutkuttamaan tähän päivään asti. eBaysta ja muista kaupoista olen noita aina välillä innostunut katselemaan, mutta n 35e tuntui suurelta määrältä leluun, jonka lentoajaksi luvataan n. 5min.

Hong Kongin mainoslehtisessä oli sitten ilmoitus yo. laitteesta, joten kipinkapin HK:n ja kopteri (tietenkin punainen) mukaan ja kotia kohden. Kotona sitten patterit sisään ja testaamaan.


Small-Shark kauko-ohjattava helihopperi

Se olikin rakkautta ensi kokemuksesta, vaikka ilmaan asti en aluksi uskaltanut konetta nostaa, kunhan surrailin lattialla :>>. Se, mikä saa ehdotonta kiitosta on trimmi kääntymiselle, koska paketista otettuna kopteri kääntyi hitaasti jompaan kumpaan suuntaan. Ärsyttävää on se, että puolella kaasulla kone lähtee kulkemaan eteenpäin ilman, että eteen/taakse viputtimeen edes koskee. Eteenpäin liike vähenee huomattavasti mitä enemmän kaasua antaa.

Muutaman kerran sain koneen jopa pysymään varsin hyvin paikoillaan ilmassa, mutta aika varovaisesti saa tuota kaasua käyttää. Kaasun herkkyys vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti lattia tai katto tulee vastaan. Kääntyminen,sekä eteen-taakse ohjaaminen on täsmällisempää.

Laite on IR ohjattava ja kantomatka n. 10m. Ohjaimen sisuksiin tulee 6xAA patteria/akkua ja ohjaimessa on pienen kannen alla laturijohto, joka tökätään kiinni kopteriin. Valmistaja ilmoittaa että 45min latauksella saadaan lentoaikaa n. 5min, eli mitään pidempiä matkoja on turha yrittää lentää.

Koska laite ei ole mikään PicooZ, varaosia tuohon tuskin saa. Paketissa tosin tuli mukaan kaksi varalapaa, sekä yksi peräroottori. Saa nähdä iskeekö tästä intoa ostaa myöhemmin isompaa ja oikeampaa helikopteria :>>.



free b2evolution skin
22
Jul

Leatherman Nehalem

Written by: Tycho
Published on July 22nd, 2010 @ 06:52:49 , using 248 words, 32 views

Vanhana metsänkävijä-metsästäjä-kalastaja -ihmisenä, on ollut tarkoitus hankkia kääntöveitsi, jolla sitten voi kaataa paarman tai pari ja suolistaa ne. Ennen ko. hankintaa puukkovalikoimaan kuului yksi Lapin Leuku, sekä n. 20 v vanha Mora :>>. No leu'ulla nyt ei pysty mielestäni tekemään muuta kuin vesurin hommia, Mora tylsyy nopeasti ja kapealla terällä kaikki karkeammat työt tapahtuu hitaasti.

Pitkän aikaa tuumittua ja harkittua, päätin hankkia otsikon mukaisen kääntöveitsen. Ensimmäinen fiilis, kun paketin avasin oli "onpa iso ja kolhon näköinen".


Leatherman Nehalem

Veitsen saa käännettyä auki peukalolla, ei tosin läheskään yhtä kätevästi kuin esim. Skeletool tai Charge:ssa. Kädenkahvan ergonomia vastaa lähinnä alkuperäistä PST versiota, eli voimaa vaativissa tehtävissä on kämmenet hyvin nopeasti ruvella. Toinen negatiivinen asia on puukon muovisuus. Sisänsä masentavaa, että Leatherman on päällystänyt puukon kahvan erittäin halvan ja heppoisen tuntuisella muovilla, jonka pakkaskestävyyttä hiukan epäilen.


Timanttiviila kulkee kätevästi kahvassa

Mutta kyllä tästä veitsestä jotain hyvääkin löytyy. Terä on taattua Leathermania, terävä kuin partaveitsi ja jonka saa pidettyä terässä mukana tulevan timanttiviilan ansiosta. ko. viilan grain -arvo on ilmeisen korkea, jolla kyllä saadaan terävyyttä, mutta näin sileällä viilalla terään ei helposti saada purevuutta. Terä on tarpeeksi paksu ja leveä jonka ansiosta isompiin töihin menee vähemmän aikaa ja veitsen käyttö on varmempaa.

Ominaisuus, jota en uskonut koskaan käyttäväni, on tuo suolestuskoukku. Minä tosin en ketään/mitään suolesta, mutta tuolla saa turvallisesti leikattua esim. pahvilaatikot jne. auki, eikä tarvitse pelätä naarmuttavansa/rikkovansa jotain leikattavan esineen takana/sisällä olevaa.

En kuitenkaan suosittelisi tätä veistä kenellekkään tuon ergonomiapuutteen/muovisuuden takia. Halvemmalla saa aivan varmasti paremman taittoveitsen esim. Gerber ParaFrame 2 tai Evo.



free b2evolution skin
17
Jun

Leatherman take 2

Written by: Tycho
Published on June 17th, 2010 @ 21:48:58 , using 160 words, 38 views

Ei kahta ilman kolmatta jne. Tämä nyt oli vähän tälläinen ostos, kun satuin vahingossa Saksalaiselle sivustolle, josta Leatherman Charge ALX:n sai reilusti halvemmalla kuin suomesta. Itseasiassa hinta oli niin halpa, että olin varma koko jutun olevan huijausta...

Se, mikä sai tämän ALX version erottumaan muista, on kolme bit-driveria siinä, missä muissa on 1-2. Bit-driver on siis osa, johon saa kiinni erilaisia ruuvimeisselin päitä (risti-,taltta-, trox-, kuusiopäät jne).


Bit -sarja, ALX ja vertailuksi Squirt

Tästä monitoimikalusta löytyy em. lisäksi pihdit (must to have), normaali veitsi, sahalaitainen veitsi, jossa erittäin terävä koukku, purkinavaaja, viila/timanttiviila ja saha :>>. Saha on saksien lisäksi toinen sellainen osa, jonka olemassaoloa näissä multitooleissa en ymmärrä. Haluampa nähdä sen tyypin, joka tuolla sahalla hinkkaa 2 cm paksumpaa oksaa katki (joka muutenkin katkeaa helposti).

Ergonomisesti hyväntuntuinen kapistus, jonka mattapintainen alumiinikuori tuntuu mukavalta kädessä. Oikeakätiset ihmiset saavat kummatkin veitset yhdellä kädellä kätevästi esiin ja pois Skeletoolista tutun lukitusmekanismin avulla. Ruuvarit ja purkinavaaja lukittuvat tavanomaisemmin, joiden lukitusmekanismin avaus tapahtuu painamalla työkalun päällä olevasta vivusta.



free b2evolution skin
29
May

Leatherman

Written by: Tycho
Published on May 29th, 2010 @ 06:16:48 , using 207 words, 32 views

Niinhän siinä kävi, että pitkäaikainen uskottuni, Leatherman PST, jätti minut pulaan hajoamalla n. 15 vuoden jälkeen. 25 v takuusta huolimatta, ei se nahkamieskään kaikkea kestä. Vaikka kuulostaakin oudolta, letukasta murtui pihtiosa :(.

Koska keittiössä täytyy olla moinen multituuli, oli pakko hankkia uusi. Hetken aikaa mietin Leatherman Kick:n ja Fuse:n väliltä, mutta päädyin lopulta jälkimmäiseen terien lukittavuuden takia. Kick kiinnosti PST tyylisyydellään: yksinkertainen on kaunista. Fusessa taas vastaan puhui sakset, jotka on mielestäni aivan turha lisä näissä työkaluissa. Fusen hankkimisen jälkeen tajusin vasta tuon pienen ruuvarin koon, joka on pikkuisen liian leveä esim. rillien ruuvien kiristykseen.


Leatherman Fuse

Eikä yhtä ilman toista :>>. Ideani Leatherman Squirt E4:lle sain siitä, kun olin kadottanut Squirt P4:n ja aloin etsimään sille korvaajaa. Netissä sitten törmäsin tähän E4:n, joka eroaa P4:sta kuorintapihtien ja pinsettien osalta. No pinseteillä tuskin mitään teen ja ne ovatkin sellaiset rimpulat, että ehkä niillä saa kuusenneulasen pidettyä paikoillaan, muttei kyllä muuta.


Yläällä: Leatherman Squirt P4, alhaalla E4

E4:n puolesta puhui myös se, että n. 17 vuotta palvellut kuorintapihti alkaa olla jo tylsä. Tietenkin tämän uuden hankinnan tärkein puoli on punainen väri :). Jompi kumpi squirteistä kulkee taskussa mukana kätevästi pienen kokonsa takia. Koska aina löytyy joku ruuvi tai mutteri joka tarvitsee kiristystä (enkä tarkoita nyt oman pään löysähköjä ruuveja), Squirt on eniten käyttämäni työkalu.



free b2evolution skin
17
May

Brother P-Touch 1280

Written by: Tycho
Published on May 17th, 2010 @ 15:44:51 , using 156 words, 21 views

Poikavuosien une
lma nr. 2, tarrakirjoitin. Kaikissa harjoittelupaikoissa on toimistosihteerit/hoitajat retein ottein tulostelleet tarralappusia mappeihin ja laatikoihin, mutta minä en ole omistanut edes yksinkertaista Dymoa :(.

Hinnat toissa QWERTY -näppäimisissä pöytämalleissa on n. 70e, eikä oikein kehdannut moista summaa laitteeseen laittaa. Sattuipa sitten vanhempi Brotherin malli silmiin eBayssa, hintaa käytämättömälle laitteelle (huutokauppa) oli 20 euroa (lopullinen 23e postikuluineen).


Tarrakirjoitin

Koska käyttö on vähän satunnaista (lähinnä mapit ja laatikostot), yritin ehdotella avokille, josko laitettaisiin kaikkiin aterimiin tarrat: Haarukkaan haarukka/kahveli, veitseen veitsi jne. Idea ei tietenkään ottanut tuulta purjeisiin.

Laitteen käyttö on helppoa kuin heinän teko, mutta todellista käsitystä tulevasta tarrasta ei saa, vaikka laitteessa onkin olevinaan print preview. Näppäimistö on kumituttinen kammotus, mutta kyllä sillä kirjoittaa...ja kyseessä on QWERTZ -näppis. Eli Y ja Z on vaihtanut paikkaa. Näppiksestä löytyy myös suoraan Ü, joka on korvannut Å:n.

Vähän liian myöhään tuli tarkistettua noiden lisätarrojen hintoja, jotka pyörivät n. 15-20e tuntumassa, eli itse laite oli tällä kertaa halvempi (vähän niinkuin halvimmat mustesuihkurintterit).



free b2evolution skin

:: Next >>

free blog themes