Evolutions

Johan se kestikin. Oli jotenkin aikasta orpo olo olla vain yhden auton varassa melkein kuukausi. Ainoa mikä pelasti tilannetta oli avokin loma, joka kesti onneksi suurimman osan yhde auton aikakautta.

Iskin silmäni autoja etsiessäni yhteen Mazdaan, josta sitten tulikin mun uusi auto kun oikein mitään muuta ei löytynyt. Valinta oli sinänsä helppo, koska tähän perheeseen ei huolita kuin japanilaisia autoja. Hondista olisi kelvannu Civic hatchback, Toyotoista Avensis farkku, Subaruista Forester tai Outback ja Mazdoista 6 farkku.

Subarujen hinnat nyt ovat tälläisen opiskelija polon ulottumattomissa, Avensikset on taas lähes tuplasti ajettuja Mazdaan verrattuna, joten nyt on sitten perheessä Avensis ja Mazda 6 farkut.

Lähtökohtana oli, etten alle 2.0l autoa ota, kun avokin Avensiksen 1.8l moottori ei jaksa niin isoa autoa kiihdyttää. Mun uudessa (vanhassa) silmäterässäni on 2.3l moottori ja varsin vaivattomasti auto tottelee kaasupoljinta. Se, mitä jää kaipaamaan on vaihteen vaihdon ilmaisin kun siihen Auriksessa ja Avensiksessa on tottunut. Tuo 2.3l kone tottelee 6-vaihteista tikkua, jolla vitoselle voi vaihtaa jo n. 6okm/h nopeudessa.

Auto tuntui heti koeajossa omalta. Kytkimen/kaasun käyttö oli yhtä vaivatonta kuin ajamissani Tojotoissa on ollut (Corolla Verso outcluded). Kuskin penkissä on riittävästi säätöjä, jolla ajoasennon saa mukavaksi (yhtenä päivänä tuli ajettua n. 400km). Automaattinen ilmastointi, sateen tunnistin pyyhkijöissä, lohkolämmitin ja sisäpistoke, xenon valot (jotka näyttävät erittäin hyvin sivulle), vakionopeudensäätö, kattokaiteet, aluvanteet molemmissa rengassarjoissa  jne.

n. 450km ajokilometrin jälkeen olen erinomaisen tyytyväinen tähän autoon. Se, onko tämä japski sitten kuinka kestävä jää nähtäväksi .

Talvi yllätti autoilijan… tai no, itseasiassa se mikä yllätti, oli polanne suoralla tiellä ja 60km/h nopeudella. Siitä se auto sitten lähti heittelehtimään, eikä epätoivoiset korjausliikeyritykset auttaneet. Lopulta auto pläjähti kuskinpuoleinen kylki edellä (takapyörän kohdalta) koivuun ja siitä vielä toiseen suuntaan pyörähtäen ojaan.

Siinä kun auto läheni koivua, ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen oli se, että nytkö tulee se ihmismielen blackout, eli seuraavista sekunneista (tai sadasosista) ei muista mitään ja niinhän siinä kävi. Pamahduksen/iskun jälkeen en muista pyörähtäneeni ojaan tai miten se tapahtui. No, kun sitten ojassa oltiin, niin onnistuin pysymään täysin rauhallisena. Ensin sammutin valot, sitten auton ja kolmanneksi se tärkein, eli katsoin oliko kännykkä selvinnyt lentäessä pelkääjän penkiltä lattialle (selvisi).

Vasta kotona huomasin, että jalkaan oli tullut  haava. Taisi jalka tällissä osua kojelaudan alareunaan.

Paikalle tuli saman tien takana ajava auto (mies ja poika), jotka varmistivat että olen kunnossa ja tarjosivat päästä istumaan heidän autoonsa. Sen jälkeen neuvoteltiin siitä, tarvitseeko kutsua lanssia. Itse olin sitä mieltä ettei, mutta miekkonen vaatimalla vaati. Lopulta lansseja tuli kaksin kappalein + ensihoitoyksikkönä paloauto ja tietenkin kaikki pillit soiden, vaikka olin hätäkeskuksen immeiselle vakuuttanut olevani kunnossa.

Tämän häslingin aikana ohi ajoi useita autoja ja kaikki poikkeuksetta kysyivät onko kaikki ok ja tarvitseeko apua.
Helsingissä suurin osa olisi varmaan painanut kaasua ja porhaltaneet ohi

Poliisitkin sitten tuli paikalle ja kirjoittivat minulle pienen sakon, minkä hyväksyin mukisematta kun on vähän vaikea riitauttaa asiaa seisoessaan  ojassa olevan ruttuisen auton luona. Sakon syy on kyllä ihanaa kapulasuomea: “Olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden noudattamatta jättäminen vaaran ja vahingon välttämiseksi”

Kiitokset näille kahdelle ihmiselle, jotka soittivat hätäkeskukseen ja odottivat kanssani lanssia, kahdelle ensihoitajalle, hinausauton kuskille, sekä kahdelle reilulle poliisille.

Pitkästä aikaa innostuin taas kuuntelemaan oopperoita. Donizettilta on tullut kuunneltua La Favorita, Lucia di Lammermoor, Lucrezia Borgia, sekä Roberto Deveraux. Toinen ehdoton suosikkisäveltäjäni tästä genrestä on Rossini, jolta olen valikoinut kuunneltavaksi La Cenerentolan, La Gazza Ladra (aivan loistavaa ilakointia), sekä La Pietra di Paragone.

Välillä tulee muisteltua aikoja, jolloin törmäsin ensimmäisiin klassisen musiikin esityksiin. Oopperoista ensimmäinen oli Mozartin Taikahuilu, jonka näin n. limutölkin kokoisena. Nyt vanhempana kun olen sitä yrittänyt kuunnella, on ollut vaikeuksia pidätellä haukotusta .

Ei klassista ilman bluessia. Tässä tannoin Tremen yhdessä jaksossa yksi henkilöistä kuunteli vanhalta LP:ltä bluessia, mutta mistään ei löytynyt tietoa kenestä artistista tai biisistä oli kyse.  Onneksi on olemassa ohjelma SoundHound androidille, joka osaa tunnistaa biisejä. Kappale osoittautui olevan Mississippi Fred McDowellin I wish I was heaven sitting down. Moisesta innostuneena kävin ostamassa netistä heti pari ko. artistin kokoelma levyä ja ei voi kun taas hymyillä kun pitkästä aikaa kuulee uutta (vanhaa) hyvää bluessia.