Jotenkin tulisuus on ollut minusta aina pop, joten Cayenne -pippurin jälkeen joskus vuosia sitten törmäsin punaiseen tabascoon. Se oli jotenkin erinomaisen tulista olevinaan ja sitä sai maistettua 1tl.
Myöhemmin sitten kuvioihin tuli vihreä tabasco, joka ei ole niinkään tulista, mutta ihastuin sen makuun. Ja koska tapanani on keräillä sarjoja, niin tabascon habanero oli myös testilistalla. Maku on täyteläisempi kuin tavallisella punaisella tabascolla, mutta eroa tulisuudessa näiden kahden välillä ei pahemmin ole.
Nykyään en näistä kolmesta käytä kuin vihreää tabascoa, koska se sopii mm. pizzan mausteeksi erinomaisesti mikäli vihreitä jalopeño siivuja ei satu löytymään.
Suomestahan ei pitkään aikaan saanut oikeasti tulisia mausteita. Tabascojen jälkeen tuli testailtua melkein kaikki, missä luki "Hot". Kaikki testatut 'tuliset' kastikkeet oli tasoa vihreä tabasco, joten lopetin etsimisen ja pidättäydyin punaisessa tabascossa tai cayenne pippurissa.
Sitten päivänä eräänä CityMarketissa löysin pienen hyllyn, josta löytyi "Pain is Good" -merkin erilaisia kastikkeita. Niistä tietenkin rohmusin jokaista yhden ja ei kun kotiin testaamaan. Ensimmäinen testattu oli Jamaican, jota tyyliin tabasco lorautin 1tl ja suuhun.
Tämän kokeen jälkeen opin olemaan kokeilematta tulisia mausteita tuollaisia määriä kerralla raakana. Oli muuten pikkasen tuskainen olo tuon Pain is Goodin Jamaican testauksen jälkeen. Tulisuutta tässä sörsselissä oli sen verran rajusti, että 1-2 tl n. 5l kattilalliseen ruokaa riittää aivan varmasti.
Kursiositeettinä tuli sitten hankittua myöhemmin Da Bomb, jonka ilmoitettu scovillen lukema on 234 000. Ei, en kokeillut 1tl vaan yhden tipan. Sen tipan jälkeen liikuskelin kotona n. 30min jääpalat suussa.
Eli te, jotka pidätte tulisesta ruoasta, suosittelen lämpimästi Pain is Good -sarjan seoksia. Niistä löytyy erimakuja ja voimakkuuksia. Mutta huomatkaa, ettei nuo ole mitään punaista tabascoa, vaan ihan aikuisten oikeasti tulisia kastikkeita.