Harjoittelun päätös
Näin sitten päättyi 5+5 viikon harjoittelu, joista jälkimmäinen, eli psykiatrian osuus pelasti koko 10 vko:n rupeaman.
Tähän asti olin aivan varma, että tulen suuntaamaan somaattiselle puolelle ja kierrän kaikki psykiatriset osastot (ja tapaukset) kaukaa. Tämä psykajakso valitettavasti pisti ajattelumaailmaa hiukan uusiksi ja huolestuttavaa kyllä, sai minut innostumaan lasten psykiatriasta.
2. harjoittelu Nurmijärven tk os 1:llä löi pelottavat pohjat työviihtyvyyteen ja olin aivan varma, että parempaa työyhteisö ei löydy mistään. Tämä psykan harjoittelujakso asetti riman taas astetta korkeammalle siinä, mitä tarkoitetaan toimivalla työyhteisöllä ja viihtyisällä työpaikalla.
Suuret kiitokset koko osaston henkilökunnalle. Viisi viikkoa vierähti aivan liian nopeasti ohi, mutta ainakin sain pientä kokemusta psykiatrisesta hoitotyöstä ja työstä lasten parissa =).
Onkin onni olla opiskelija, kun on mahdollista kokeilla kaikkea ja löytää sieltä toivottavasti se osa-alue, jonka tietämystä alkaa syventää. Toisaalta nyt myös oppii sen, mitä ei missään nimessä halua isona tehdä. Kaksi tälläistä ehdotonta ei:tä on jo selvinnyt, joista eimäisin on leikkaussalitoiminta ja toiseksi eimäinen vanhusten pitkäaikaissairaanhoito.
Nyt on sitten muutama vapaapäivä, ennen kesätyön alkua ja paluuta 'juurille', Nurmijärven terveyskeskukseen. Saapa nähdä selkeytyykö ajatukseni yhtään siitä, olenko psykiatrinen, psykosomaattinen vai somaattinen tapaus.
Last Updated (Thursday, 27 May 2010 12:39)